When I got my wings

Shadow falls in shrinking smiles
See me poised at the happy games
Standing in the mouth of all that’s pure
Come straggling in your tattered remnants
You’ll come to me in tears and rain
I’m your future,
I’m tomorrow, I’m the end

Mä vihaan tätä, mä vihaan lunta, vihaan jokaista iltaa ja jokaista kertaa kun en jaksa kun itkeä ja tätä maailmaa ja talvea, joka kohta tulee ja kylmää.

Liian märkää ja sataa suoraan eteen pimeetä kylmää yksinäisyyttä ja mulla ei ole edes takkia ja mä en jaksa kävellä märkiä teitä ja kattoo sitä loskaa ja harmaata ympärillä. Kaikki tää, koko ikuisuus on liian pitkä ja jatkuu ja jatkuu ja mä saan taas jälleen kerran huomata sen, miten vitun turha olen aina sillon kun en halua olla ja kuinka mut muistetaan lauantaina kun halutaan seuraa kirpputtorille tai tai tai.

Mä haluan pois täältä niin kauas, pois Suomesta ja tästä elämästä. Näistä ihmisistä jotka on mutta oikeasti ei, minusta joka olen ei kukaan ei kenellekkään.

Jos on joku, joka auttaa tästä kaikesta ja välittää oikeasti ja on ja lähellä ja todella, jolle voi olla jotakin eikä joku vaan. Mä haluan uskoa, että tää kaikki loppuu joskus ja tapahtuu jotain ja näin on oikeesti tarkotettu.

Säälittävää. SÄÄLITTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

Aamulla se käveli käytävällä vastaan ja katsoi mä katsoin sitä.

Ahdistaa kaikki ahdistaa koko elämä.

Äsken kun päästin koirat pihalle ja katselin kuinka hengitys huurusi ja puista lehdet melkein kakki jo pois ja mitä oikeesti tää on talvi jo melkein? Tuntuu että mä olen tuhlannut koko syksyn, kertaakaan kävelemättä metsässä tai tai tai.

Ja sitten yhtäkkiä mä huomaan että mun koko elämä menee niin.

Tänään taas lähdin koulusta kahden ekan tunnin jälkeen, poissaolojapoissaolojapoissaolojaliikaa, ostin karkkia ja oksensin kotona. Marsipaania hyi että, puolessavälissä on jo niin paha olo mutta joku mun päässä sanoo vaan että syö syö syö ja mä syön ja oksennan ja syön taas lisää ja oksennan. Eikä ikinä tule vain yhtä ahmimiskohtausta päivässä, jotenkin se on vaan pakko hetken päästä uudestaan.

Sitten on taas hetki pari päivää että en syö paljon mitään, ajattelen että näin mä jatkan, jatkan vittu ikuisesti mutta sitten se taas sortuu ja minä sorrun ja syön. Nyt mä en uskalla koskea mihinkään ruokaan koska tiedän että se lähtee käsistä heti, vaikka mulla ei ole edes nälkä.

Hyi että mä vihaan itseäni ja kaikkea mitä teen enkä ikinä voi olla sitä mitä haluan.

Maalata ja maalata koko elämä mutta joka vitun viiva mitä mä saan aikaseks, kaikki, mä vihaan niitä inhoan töitä mitä teen ja kaikkea enkä yksinkertaisesti voi kuvitella että musta oikeasti tulee mitään. Enkä voi kun verrata itseäni muihin koko ajan, pystyisinkö mä tohon, osaanko mä yhtä hyvin.

Mä haluaisin eroon itsestäni nyt.

(Se tyttö ei ole kahteen päivään ollut koulussa ja tuntuu että mun ajatukset ja elämä on paljon paremmin hetken. Se masentaa se ihminen ja tykkään siitä oikeesti hirvesti liikaa ja ainoo asia on se että se olis ja tietäis mutta kun ei niin kaikki menee doooown..)

Kaikki on tuntuu niin että liian hajalla joka asia, mä en pysty hallitsemaan mitään, mun maailma kaatuu ja ahdistaa joka päivä enemmän.

Haluaisin jonkun joka mulle kertois mitä tehdä kun en itse tiedä. Tuntuu että joka asia mitä mä olen elämäni aikana tehnyt on ollut vain sarja vääriä tunteita ja tekoja, ettei mulla ole minkäänlaista ulospääsyä mistään.

Mä olen tehnyt itsestäni tälläisen, mä olen itse syyllinen kaikkeen ja hyvät asiat on kadonneet jonnekkin tai ehkei sellasia ikinä ikinä ollutkaan vaan pelkkää sitä mistä ei mitään erota.

Enkä mä todellakaan tiedä mitä tehdä, jos tää jatkuu näin, jos mä joka päivä kuulen ja näen ihmisiä ja asioita, tunnen tunteita jotka satuttaa niin paljon ettei voi uskoa.

Tujottaa ulos ikkunasta, harmaata maailmaa ja sadetta ja lintuja taivaalla kun päässä hokee vain yks asia ja miljoona samaan aikaan.

Etkö sä näe kuinka pahalta se musta tuntuu. Kuinka kaikki mikä tulee tapahtumaan vajoo mut niin alas, mä en pääse pois koskaan ja on niin vaikee edes hengittää, ajatella olla mun on niin helvetin vaikee elää tätä samaa ja edes muistaa mitään mitä on toivonut enemmän.

ETKÖ SÄ TAJUA.

Mä haluan sanoa ne asiat mutta ääntäkään ei kuulu ja ainoo mitä voin ajatella on etten alistu siihen että kysyn lupaa, saanko tulla mukaan käykö se vai mitä? Mä en tajua miten voi yhtäkkiä muuttua niin että siinä missä oltiin me on enää vain sinä ja sinun elämäsi ja mulla ei ole enää mitään väliä.

Ja mua hävettää että se koskettaa edes tän vertaa, se on vain ilmaa ja asioita mitä piti olla ja sä tiedät ihan hyvin miltä musta tuntuu enkä tajua!

Mä olen se ainaparasystävä ja puhua voi kun kaikki on huonosti ja eletään ja ajatellaan niin samalla lailla ja sitten mut rajataan pois, muta rajataan pois siihen asti kun taas soitetaan että missä ollaan. Ei sillon, kun mä olen yksin kotona ja tuijotan kattoa ja päätän etten itke samalla kun haluan enmmän kun mitään olla sekasin ja unohtaa joka vitun asian tästä elämästä.

Ja mua pelottaa, pelottaa niin helvetisti että toi toistuu taas ja mä olen ja päätän sadannen kerran että nyt mä uskallan kuolla eikä mikään haittaa enää. Ja silti mä herään uudestaan ja tajuan että mun pitää elää vielä ja ajatella ja tuntea ja mä en halua.

Mun on niin vaikeeta miettiä asioita minkä takia sitten haluaisin, mä koitan mutta mikään ei tunnu todella niin merkitykselliseltä että se todella olis niin että mun ei tarvis enää toivoa heräämättä huomenna.

Paitsi se tyttö.

Ja kaikki on vaan kiinni siitä yhdestä ihmisestä, vaikkei sitä tajuakkaan koko mun elämä ja tää kaikki voi kääntyä parempaan tai jatkua jatkua jatkua jäädä kuolla savuna ilmaan haihtua pois ja toivoa ettei ikinä olisi elänytkään.

Mua pelottaa se mitä tapahtuu, mua pelottaa koska siitä ihmisestä riippuu kaikki, siinä on mun mahdollisuudet tutustua siihen tyttöön siinä on lähes mun koko sosiaalinen elämä ja jos mä jään nyt niin tuntuu etten ikinä nouse ja koko maailma ahdistaa jo liikaa.

Ja sen yhden tytön silmät jotka näin tänää ja kaikki tuntu hetken niin erilaiselta.

Sekin oli ollut yksin, siellä, missä mäkin olisin voinut, se oli ollut yksin. Minä en ollut koska sinä et pyytänyt etkä edes sanonut, mäkin olisin voinut olla ja yksin sen kanssa ja puhua sille ja edes tutustua vähän.

Mutta ei ja kaikki jatkuu näin, mun maailma menee vain v ä ä r i n,

ENKÄ MÄ VOI SILLE MITÄÄN .

Ahdistaa ahdistaa ahdistaa taas ihan liikaa. Mulla on sellanen olo, että kohta mä jään ihan yksin, yksin mun ajatuksissa ja unelmissa ja kaikessa. Sillon sitä pakostakin miettii että miks helvetissä, minkä takia minä aina. Tuntuu kun kaikki tapahtumat vain toistaisi itseään, eikä mulla ole mitään vaikutusta mihinkään.

Ja kyse on mun elämästä! Musta tuntuu että minulla itselläni ei ole mitään väliä.

Ja kaikki on niin ylivoimaista mulle ja olen niin saamaton etten jaksa. Mä en jaksa taas herätä aamulla, kävellä samoja käytäviä ja odottaa että kello liikkuisi nopeammin ja tunnit loppuisi ja pääsisi kotiin nukkumaan. Joka vitun päivä sama!

Joka päivä mä nään sen ihmisen, sen tytön kestä mä haluaisin tykätä enemmän kun mistään, jota ei uskalla edes katsoa. Ovella vastaan, tupakalla ja ruokailussa. Sattuu, jos ei katso, jos ei huomaa, ei välitä eikä nää.

Ja kun se on yksin! Aina melkein ja haluaisin vaan mennä ja puhua sille! Mä haluaisin sanoa sille kuinka mä siitä tykkään vaikkka tuskin ikinä puolta sanaa enemmän oon sille puhunut. Silti mä osan sen kasvot ulkoa ja tiedän siitä enemmän kun se ikinä uskoisi ja se vaikuttaa muhun enemmän kun voisi kuvitella.

Mutta hehehheeeeeee ei musta ikinä tule olemaan sellaseen, ei ikinä. (Sitäpaitsi mä olen sitä mieltä että mä olen hyi että kamala sen mielestä ja turha edes ajatella).

Kun tuntuu siltä että ainoo ketä mä oikeasti ikinä haluaisin on se.

Koitan vaan hokea itselleni että me ollaan ja eletään vain erilaista elämää eikä ne ikinä kohta.

Viimeisen kahden kuukauden ajan viettänyt suurimmaan osan viikonlopusta, perjantai-illoista yksin kotona itkien tai maalaten tai mitä ikinä. Ja jotenkin mulla tulee vaan kamala alemmuuskompleksi kun ajattelen mitään, kun ajatelen sitä. Ei mulla ole edes oikeutta mihinkään muuhun? En mä ansaitse.

Enkä jaksa.

Mitä oon syönyt tänää. Liikaa. Löysin kaapista pussin keksejä, enkä päässyt vessaan sen jälkeen.. Hyi että mä haluan kuolla tähän ja tähän vitun eämään ja ahdistukseen ja ajatuksiin yksinäisyyteen.